Uuden äärellä

Mun koko yrittäjyysmatka on muovautunut yhteen perhe-elämän kanssa, enkä oikeastaan tiedä mistään muusta. Kun perustin Iloava Median tammikuussa 2021 odotin samalla esikoistamme. Periaatteessa en toki pyörittänyt vauva-arkea vielä siinä kohtaa, mutta sanotaanko näin, että ei siinä mitään megasuuria bisneskuvioita lähdetty suunnittelemaan, kun tiesi vanhempainvapaan jo kolkuttelevan ovella.

Vuosia vierähti välissä ja nyt ollaan taas uuden ihanan muutoksen äärellä. Jos kaikki menee hyvin, niin meidän perhe täydentyy kahdella pienellä tyypillä loppuvuodesta <3

En edelleenkään aina ihan usko tätä kaikkea todeksi, mutta oon maailman kiitollisin tästä ihmeestä, joka meidän syliin on tipautettu.

Raskaus ja erityisesti täysin yllätyksenä tullut kaksosuutinen saivat oman mielen täyttymään miljoonista kysymyksistä, ajatuskeloista sekä viiden vuoden takaisista muistoista. Joten ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että kaipaan jotain kanavaa näiden purkamiseen. Vaikka kuinka tykkäänkin pyöriä somessa ja luoda sisältöä, niin mä _VIHAAN_ yli kaiken pitkien tekstien kirjoittamista puhelimella. Siis oikeasti, yök. Ja siksi monet kaverit saakin nykyään nauttia mun parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) kymmenen minuutin ääniviesteistä.

Vuosi sitten starttailin myös Rohkeaksi-podcastin, jonka äärelle haaveilin palaavani uudelleen, mutta jonka toteuttaminen muodostui jopa yksin yllättävän haastavaksi. Silloin kun kotona olisi sopivan hiljaista nauhoittamiselle, niin fiilis ei ollut kohdillaan. Tai toisin päin. Enkä edes lähde puhumaan editoinnista…hah.

Joten kaipasin tähän väliin nyt jotain ihan muuta ja sit ajatus mun yli kymmenen vuotta sitten alkaneesta harrastuksesta putkahti mieleen. Blogi! En todellakaan tiedä lukeeko näitä enää kukaan, mutta sen tiedän, et jos jokin tuntuu oikealta, niin sille pitää antaa mahdollisuus.

Tässä sitä siis ollaan! En lupaa mitään viikko- tai kuukausikohtaista postausmäärää, koska haluan tehdä tätä täysin fiiliksen mukaan. Tarkoitus on jakaa ajatuksia äitiydestä, raskaudesta, yrittäjyydestä ja siitä, miten nää kaikki yhdistyy meidän perheen elämäksi — mun näkökulmasta.

Tervetuloa matkaan <3